Monday, September 24, 2012

Vaniljainen omenahillo

Makkaraolion blogi on viettänyt nyt jonkin aikaa hiljaiseloa, kokkailtu on ja paljon, mutta keitosten kirjaaminen on jäänyt, hyviä reseptejä on kuitenkin osunut hyppysiini ja koitan niitä pikkuhiljaa kirjata myös tänne...

Viikonloppuna tein ensimmäistä kertaa omenahilloa itse, jos olisin tiennyt kuinka helppoa se on ja kuinka herkullinen ja kaunis lopputulos saadaan suht vähällä vaivalla, olisin kokeillut tätä jo aikoja sitten.


Käytin tähän hilloon vähän kärsineitä, punaisia tuntematonta suomalaista lajiketta olevia omppuja, ei kovin happamia, ei kovin makeita, ja tuloksena oli uskomattoman kaunista hennon vaaleanpunaista hilloa. Tämä ohje on varsin pienelle määrälle, tulee vain muutama purnukka, mutta mielestäni ihan sopiva erä ekan kerran testailuun.

1kg kuorittuja, kuutioituja OMENOITA
1 dl vettä
3 dl Hillo-sokeria (sokeria, joka sisältää pektiiniä)
siemenet VANILJATANGOSTA
1 sitruunan raastettu kuori ja puolet sitruunan mehusta.

Paloita omput kattilaan, laita pieni tilkka vettä päälle. (Se uskomattoman pieni määrä riittää, ei ole tarkoitus tehdä omenakeittoa.) Hauduttele omenat pehmeiksi. Survo perunansurvimella, saa jäädä hiukan sattumia. Lisää Hillo-sokeri, vaniljansiemenet, sitruunan kuori ja varovasti sitruunamehua. Varovasti siksi, että laitoin itse liikaa ja siitä satsista tulikin sitten sitruunahilloa, mutta sekin hyvää. Anna kiehua 5 min ja kauho desinfioituihin lasipurkkeihin. (Desinfiointi onnistuu esim. uunissa).

No comments:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...