Thursday, July 23, 2009

Päärynätorttu



Tästä ei tortunpaisto juuri helpotu.

1 tlk (400g) PÄÄRYNÖITÄ (ihan sama missä liemessä)
200g MANTELIMASSAA
2 MUNAA

(KOOKOSLASTUJA KORISTELUUN)

Lämmitä uuni 175 asteiseksi.
Kaada päärynöistä liemi pois. Asettele päärynät piirasvuokaan kupera puoli ylöspäin. (Kuvasta näkyy, että ahkeruuttani myös paloittelin päärynät, mutta sellaiseen vaivaan ei alkuperäisen ohjeen perusteella tarvitse ryhtyä.) Raasta mantelimassa karkeaksi. Tämä voi kuulostaa helpolta, mutta on itseasiassa ohjeen haastavin kohta, mantelimassa kokoaa itsensä raastamisen jälkeenkin takaisin möykyksi kuin Barbapapa. Taistele! Tai voisiko sen massan vaikka jäähdyttää niin kylmäksi, että mutanttivoimat lakkaavat toimimasta...
Vatkaa munat kevyesti vaahdoksi, sekoita joukkoon väkivalloin raastettu mantelimassa. Kaada seos vuokaan päärynöiden päälle. Lykkää uuniin 175 astetta ja 30 min tai kunnes pinta ruskistuu kevyesti.

Sitten grande finale, jos niin haluat: Löysin Ruohonjuuresta tuotteen nimeltä Tropical Coconut Chips eli Mascobadolla makeutetut paahdetut kookoslastut.



Mascobado on purkin mukaan raffinoimatonta täysruokosokeria, jossa on tavallista sokeria enemmän makua. Jos tykkää kookoksesta niin tämä tuote on hiukan must. Niitä voi syödä sellaisenaan, mutta päädyin ripottelemaan niitä tortun pinnalle. Ja NAM sanon minä!! Jos kookos ei putoa niin sitten pinnalle vois ripottaa vaikka mantelilastuja ennen uuniin lykkäämistä - tai voi sen pinnan ihan vaan antaa olla. On se sen verran hyvää ilmankin. Palanpainikkeena voisi toimia pala vaniljajäätelöä tai vaniljakastiketta.

Enjoy!

***(*)

No comments:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...